lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kuva-albumit 2: Epäonnistumisia

Osa kuvista on jo aiemmin julkaistu blogissa, mutta kokosin nyt parhaat "epäonnistumis" kuvat yhteen postaukseen :) Kaikki eivät varsinaisesti ole epäonnistumisia, mutta voi voi ;)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tulevia reissuja!

Juuri kun on edelliset ravit saatu alta pois, löysin uusia Oonan kaltaiselle lyllerölle sopivia lähtöjä :) Myös yhdet mätsärit ovat tiedossa, päästään vihdoin taas esiintymään!

7.4: Mätsärit Miehikkälässä
15.4: Ravit Killerillä (3.25-lähtö, eli vielä hitaampi kuin Lappeessa)
27.5: Ravit Konginkankaalla (3.20-lähtö)
+ P-ajolupakurssi huhti-toukokuussa, jos se tällä kertaa järjestettäisiin!

Mätsäreihin iskä lupautui kuljettamaan, mutta ei raveihin. Jos joku olisi sattumoisin täältä Savitaipaleen suunnalta menossa Killerille poniraveihin tuolloin 15.4., niin ota yhteyttä vaikka sähköpostiin oona.poni@luukku.com! Ärsyttävää, jos jää kyydistä kiinni sinne pääseminen! Tai no, enpä minä ole vielä Vilmaltakaan kysynyt, että pääseekö se ajamaan Oonaa siellä ;)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ravien tulokset

Eipä mennyt ravit ihan odotetun hyvin, mutta ei loppujen lopuksi niin kauhean huonostikaan. Oona jäi hännille, sijoitus oli 10/12 ja toinen Oonan taakse jääneistä hylättiin. Eli tavallaan Oona oli toiseksi viimeinen. Ennätyskään (3.26,4) ei parantunut yhtään, vaan ajaksi tuli 3.33,4.


Raviradan pohja oli niin huono, että sitä jouduttiin auraamaan uudelleen ja uudelleen, jolloin ravit myöhästyivät noin puolitoista tuntia! Oona (kuten muutkin ponit) joutuivat seisomaan aika paljon lämmittelyn ja startin välissä. Kun vihdoin kello 18.40 ponit pääsivät starttaamaan, ei Oona juossut kovinkaan hyvin. Se kyllä piti kärkipaikkaa ensimmäisen kaarteen, mutta sitten se alkoi jo _hyytyä_ ja putosi kärkiporukoista. Siis hyytyä! Poni joka juoksi kotona kevyesti 1,5 km täyttä ravia, hyytyi raveissa jo alkumatkasta :o No, sitten melkein kaikki ponit juoksivat Oonasta ohi ja poni tuli maaliin kymmenentenä.


1. ponilähtö klo 18:42 A-Ponit tasoitusajo 1100 m p. 3.20.0 + 20 m/ 3,5 s P. 80 e.

1. 9 A.S. Timberlake / Laura Vesalainen 3.03,0 80 € 1160:1 Selostus / Video
2. 7 Aarteen Mini / Miina Mässeli 3.06,6 40 € 1140:1 Selostus / Video
3. 8 Veronica Rose / Annika Rantala 3.11,1 24 € 1140:2 Selostus / Video
4. 5 Ponikujan Joonatan / Vilma Lepistö 3.24,5 16 € 1100:5 Selostus / Video
5. 11 Rama Chiron / Julia Kiukas 3.11,0x 8 € 1180:1 Selostus / Video
6. 10 Elven Alouette / Linda Pitkänen 3.14,6x 8 € 1160:2 Selostus / Video
7. 4 Kurun Eldorado / Noora Kallunki 3.25,7x 1100:4 Selostus / Video
8. 2 Aarteen Niiskuneiti / Otto Kiviharju 3.26,5x 1100:2 Selostus / Video
9. 12 Bernoban Mitti Leidi / Annika Luukkainen 3.09,3x 1200:1 Selostus / Video
10. 1 Sörbys Zonata / Vilma Jurvanen 3.33,4 1100:1 Selostus / Video
11. 6 Aarteen Ti-Ti-Uu / Essi Vertanen 3.33,8 1100:6 Selostus / Video
3 Golda von Mixx / Ria Vaakanainen hll 1100:3 Selostus / Video


Noista aiemmin listaamistani tavoitteista kaikki muut toteutuivat, paitsi viimeinen:
- hyväksytty juoksu (ei hyll. laukkojen takia)
- ei viimeisenä maaliin
- ei ollenkaan laukkaa
- uusi ennätys alle 3.25,0

Seuraaviin raveihin treenataan sitten kahta kovemmin, jotta varmasti kestää ponilla kunto koko kierroksen juoksemiseen!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Päivä ennen raveja + ravivarusteet

Aluksi kokeiltiin Oonan kanssa traileriin menoa, ihan varmuuden vuoksi, ettei se ala huomenna lähdön yhteydessä jumittamaan. Oona meni nätisti, ei mitään ongelmaa ;) Sitten miulla oli vuorossa iso kasa valjaita puhdistettavana, jotta sain kaikki edellispäivien kurat pois valjaista!


Sen jälkeen pakkasin Oonan tavaroita huomiselle mukaan, kuten harjoja, loimia, ravivarusteita,.. Iso kasa niitä tuli, mutta parempi liikaa kuin liian vähän ;)

Tästä puuttuu vielä valjaat ;)

Kun varustepuoli oli kunnossa, otin ponin räntäsateesta sisälle ja vedin litimärästä ponista kaikki vedet pois ja harjasin irtokarvoja irti. Lisäksi venyteltiin Oonan kanssa hieman ja kerrattiin anna tassu-temppua, jonka poni onnistuu ihmeellisesti koko ajan unohtamaan ;)


Lisäksi tässä samassa postauksessa esittelen Oonan ravivarustuksen, tavallaan aikoja sitten unohtuneiden varustepostausten jatkoksi :)


Putsit etusissa, jotka ovat auttaneet huomattavasti Oonaa pysymään kovassakin vauhdissa ravilla, eikä se ole näiden kanssa kertaakaan vielä rikkonut laukalle. Nämä putsit on meillä lainassa, omat saadaan pian :)


Kokosilmälaput, nämä myöskin lainassa kunnes saadaan omat puolilaput. Lappujen myötä Oona on lopettanut kokonaan ärsyttävän tuijottelun ja kiemurtelun ajaessa!


Niskatyyny ja y-rintaremmi, ihan perusvarusteet, tosin varsinkin tuo niskatyyny on vain näön vuoksi :)


+ pakolliset sekki ja potkuremmi. Sekki on Oonalla leukalenkillä, koskaan en ole edes kokeillut tai harkinnut kokeilevani sitä kitaraudalla, kun se kuulostaa niin pahalta :/ Potkuremmiä pidän Oonalla muutenkin aina, pukkikohtausten varalta :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kuva-albumit 1: Hölmöt

Ajattelin nyt aloittaa tällaisen erikoispostaus-sarjan, jonka jokaisessa osassa esittelen tietyn kategorian tallikuvia :) Aloitan nyt Hölmöistä, sillä niitä on aika helppo löytää ;)









No joo, ei ne nyt ihan niin hömöjä olleetkaan :) Ja osa on jo julkaistu tässä blogissa, ei voi minkään ;)

Ravit vaan mielessä

Mitään kummempaa kerrottavaa miulla ei tällä kertaa ole, kovasti ollaan treenattu vielä viimeisiä kertoja ja nyt jännitetään sunnuntaisia raveja :)


Tänään Oonalla on vapaa päivä, pitkästä aikaa, jotta poni voi viimepäivien rankan treenirupeaman jälkeen taas latailla akkuja. Huomenna käyn vielä ajamassa, katsotaan sitten fiiliksen mukaan miten mennään ja miten pitkää lenkkiä. Lauantaina Oonalla on taas vapari, jolloin kuitenkin harjoitellaan hieman traikkuun menoa varmuuden vuoksi, putsataan varusteita ja pakataan tavaroita. Sitten koittaa se jännittävä sunnuntai! Yhtään en tiedä, miten raveissa tulee käymään, mutta sellanen tunne miulla on, että Oona saattaa yllättää ;) Tavoitteiksi olen asettanut seuraavia, katsotaan mitkä niistä sitten toteutuvat:
- hyväksytty juoksu (ei hyll. laukkojen takia)
- ei viimeisenä maaliin
- ei ollenkaan laukkaa
- uusi ennätys alle 3.25,0

Voi olla, että Oona juoksee kirkkaasti uuden ennätyksen, tai sitten voi olla että se lähtee suoraan voltista laukalle ja tulee hylky. Toivon kuitenkin ensin mainittua :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lähtölistat!

1. ponilähtö klo 17:15 A-Ponit tasoitusajo 1100 m p. 3.20.0 + 20 m/ 3,5 s P. 80 e.
# Hevonen / Ohjastaja Matka:rata Autoennätys Tasoitusennätys Voittosumma
1 Sörbys Zonata / Vilma Jurvanen 1100: 1 3.26,4ly 0 €
2 Aarteen Niiskuneiti / Otto Kiviharju 1100: 2 3.32,7ly 0 €
3 Golda von Mixx / Ria Vaakanainen 1100: 3 0 €
4 Kurun Eldorado / Noora Kallunki 1100: 4 3.39,0ly 0 €
5 Ponikujan Joonatan / Vilma Lepistö 1100: 5 3.25,5aly 3.20,6ly 50 €
6 Aarteen Ti-Ti-Uu / Viivi Tuunanen 1100: 6 0 €
7 Aarteen Mini / Miina Mässeli 1140: 1 3.13,7ly 134 €
8 Veronica Rose / Annika Rantala 1140: 2 3.14,1ly 26 €
9 A.S. Timberlake / Laura Vesalainen 1160: 1 3.12,6ly 34 €
10 Elven Alouette / Linda Pitkänen 1160: 2 3.11,7ly 80 €
11 Rama Chiron / Julia Kiukas 1180: 1 3.08,5ly 40 €
12 Bernoban Mitti Leidi / Annika Luukkainen 1200: 1 3.38,9aly 3.03,9ly 290 €

Ravit on tosiaan jo sunnuntaina ja omistajan jännitys kasvaa päivä päivältä! Eilen Vilma-kuski kävi kokeilemassa ponia raveja varten ja päädyttiin sen perusteella kokeilemaan Oonalle hieman uusia varusteita. Tänään puin ponille silmälaput + etujalkoihin buutsit ja poni juoksi ihan mahtavasti, vaikkei nyt kovinkaan ilahtunut kun näkökenttä rajattiin niin pieneksi ;) Näillä kuitenkin mennään sitten sunnuntaina! Pitäkää peukkuja!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Billyllä menee lujaa

Oonan naapuritarhassa asuva Billy sai tänään paljon mustasukkaisuus- ja esittämiskohtauksia, jotka tuottivat kameran kanssa heiluneelle kuvaajalle paljon vauhdikkaita kuvia ;)


Tässä tosiaan siis vain osa parhaista kuvista :) Lisäksi Oonasta tuli pari ihan hyvää kuvaa:


Kuvaa manipuloitu; ei se poni käskystä kieri. Vielä ;)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vauhtimaasto + video

Käytii tänään vauhtimaastossa, mie ratsastin Sirulla ja Merika ajo Oonalla. Suvi oli myös koiransa Martan kanssa mukana :) Siru pursusi taas pöllöenergiaa, jonka takia kaikki oli iik, ääk tai kääk! Takaisin tallillepäin tultaessa menin Sirulla "montéa", eli laitoin ponin ravaamaan kovaa vauhtia (joka oli tosi kovaa, kun on Oonan vauhteihin tottunut!) ja sitten joko kevensin tai olin kevyessä istunnassa. Extremeä toi hommaan Sirun jatkuvat möröt, joita se välillä väisti sivulle, välillä pyrähti eteen ja välillä jäi jumittamaan ;) Oonallakin oli meno päällä, varsinkin kun Siru katosi näkyvistä mutkan taakse! :D

Tässä parissa päivässä väsäsin taas videon, josta tuli tosi tylsä ja alkeellinen, mutta lisäänpä sen kuitenkin tänne postausta piristämään. Siitä löytyy myös pari tänäistä laukkapätkää ja muuta köpöttelyä ;)


Ja klik-klik, katsokaa video youtubessa klikkaamalla videon otsikkoa!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hurrjaa kyytiä!

Kävelin tänään suoraan koulusta tallille, jotta ehtisin ajaa Oonalla kunnolla. Kun otin ponin käytävälle, tehtiin taas pari toistoa "anna tassu"-tempusta ja Oona teki tempun alusta alkaen ihan pelkästä sanallisesta käskystä, ei tarvinnut kertaakaan koskettaa jalkaa! <3 Ensimmäinen temppu opetettu, mikäs seuraavaksi? ;)

Huono kuva videolta :(

Käytii ajamassa n. 6km lenkki, josta ensimmäiset 3km oli lämmittelyä, käyntiä, hölkkää ja ravia. Sitten päätin kokeilla tulevia raveja ajatellen, miten poni kulkee ja mitä siitä oikeastaan lähtee. Laitoin ponin painelemaan niin kovaa kuin jaloista lähti ja mentii niin pitkään, kunnes vauhti ihan hieman hyytyi. Ja se oli muuten kovaa! Mitään mittaria tai muutakaan ei miulla ollut, mutta kyllä se kovalta tuntu :) Jälkeenpäin mitattiin, että täysiä juostu matka oli 1,6km. Ei ne Oonan paukut kuitenkaan siihen jääneet, vaan pienen käyntipätkän jälkeen poni olisi taas halunnut paahtaa menemään!


Ravit ovat tosiaan jo ensi viikon sunnuntaina, 25.3., ja miulla on nyt vahva tunne että Oona saattaisi jopa pärjätä siellä :) En malta odottaa!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Temppuileva poni

Onpa hurjasti noussut tuo lukijamäärä! Kiitos :) Eilen, kun kirjoitin tuota synttäripostausta, lukijoita oli 62 ja nyt teitä on jo 67! On erittäin piristävää huomata, kuinka montaa nämä Oonan jutut kiinnostavat :) Siksi lisään nyt tuonne sivupalkkiin äänestyksen, jossa anonyymilukijat (eli he, jotka eivät omista google-tiliä ja pysty näkyvästi liittymään sivustoon), voivat ilmoittautua sen kautta.


Tänään Noora kävi ratsastamassa Oonalla. Koska koko viikonlopun oli satanut lunta, ei pellollakaan pystynyt enää menemään. Lisäksi tänään oli plussa-asteita niin paljon, että lumi oli inhottavan märkää ja tilsoista tuli kymmensenttisiä... Oona keksi tyhmän (omasta mielestään varmaan mainion) tempun, jota en todellakaan tahdo sen jatkavan! Tallilta poispäin mentäessä poni nimittäin kääntyy väkipakolla ympäri, oli askellaji sitten mikä tahansa. Miun superkiltti, pomminvarma, lähes pystyynkuollut Oona on alkanut temppuilemaan! :o


Temppuja Oona on alkanut opetella myös ihan pyynnöstäkin. Olen alkanut opettaa sille "anna tassu"-temppua, joka tuntuu aika helpolta. Yksinkertaisesti sanon "anna tassu" (jep, ponini on koira), nostan toisen etujalan polven takaa ylös ja heilutan jalkaa hieman edestakaisin. Sitten Oona saa leipää :) Toistetaan tätä aina muutama kerta kerrallaan ja aina välillä Oona nostaa jalan ilmaan ennen kuin ehdin edes koskea siihen :)