maanantai 11. helmikuuta 2013

Villi laskiaissunnuntai!

Eilen vietettiin laskiaissunnuntaita aika villeissä merkeissä Merikan, Kristan ja Jennin kanssa tallilla! Suunnitelmana oli aika itsemurha-painotteinen vauhtipäivä, joka alkoi yllätyksellä, kun tallille ilmestyi yhtäkkiä vanhoja tuttuja. Eija ja Maija (tuttuja blogin alkuajoilta) tulivat tuomaan Eijan ponit Vimpulan ja sen varsan Betsyn tälle tallille asumaan. Vimpula ja Oona ovat myöskin vanhoja tuttuja, mutta en sitten tiedä muistavatko ne toisiaan. Oona oli aika innoissan kokoisestaan seurasta, vaikka eivät samassa tarhassa olekaan.
 
 
Kohta siirryttiin juoksuttamaan Lobea, Merikan liikutusheppaa pellolla. Siellä meni ihan hyvin, vaikka raskasta olikin, mutta kun Merika siirtyi juoksuttamaan Lobea kentälle ja me Jennin kanssa mentiin satuloimaan Ykää ja Töhöä, hyppäsi Lobe pystyyn liinassa. Tietenkään se ei juuri tullut videolle! :D
 
Varsa anelee Lobelta armoa..

Mutta Lobe antaa varsalle turpiin :o

Kun oltiin satuloitu ratsut valmiiksi, lähdettiin pellolle baanailemaan. Jenni meni Ykällä ja aluksi Merika Töhöllä, minä ja Krista kuvattiin.

Sitten kävi vähän kurjasti.. Töhö sotkeutui kesken laukan omiin jalkoihinsa..

..ja veti nuri hankeen!

Lumista porukkaa..?

Onneksi kummallekaan ei käynyt kuinkaan,
Töhö lähti samantien juoksemaan pellon poikki tarhoille ja Jenni lähti metsästämään sitä Ykällä :)
Ei ne onnettomuudet siihen loppuneet. Kohta Ykä kompuroi hangessa..

..ja Jenni lensi tyylillä hankeen! :D
Merika otti vielä kerran onnistuneen laukkapätkän, jonka jälkeen vaihdettiin. Minä otin Töhöllä muutamat laukat Ykän kanssa, jonka jälkeen Merika ja Krista jäi metsästämään Ykän kadonneita suojia kun me käveltiin takaisin tallille.

Hieno istunta :D

Kun kerran oltiin selvitty hengissä hankilaukasta, otettiin vielä yksi aivoton liikutusmuoto käyttöön ja lähdettiin Oonan kanssa pulkkailemaan. Tehtiin samoin kuin toisiksi viimeisenä päivänä Taunolla Elinan kanssa, eli sidottiin liina Oonan rintaremmiin ja roikuttiin siinä pulkan kanssa, kun Oona laukkasi villinä ilman jarruja. Mentiin laitumen takana olevalle metsätielle, johon asetuttiin niin, että Merika ja Krista olivat toisessa päässä tietä ja Jenni toisessa. Minä pulkkailin ensimmäisenä.

Poispäin kotoa Oona meni todella kiltisti ja pysähtyi heti kun sanoin "soo". Mutta kotiinpäin tultaessa meininki oli vähän toinen, sillä Oona ampaisi matkaan kuin raketti ja veti kiitolaukassa tien päähän, Jennistä ohi ja koko matkan tallipihalle, jossa vihdoin putosin pulkasta ja Oona lähti juoksentelemaan Jutan (tallinomistajan) pihalle. Onneksi Jutta ei suuttunut tai mitään, vaan auttoi ottamaan Oonan kiinni ja naurettiin yhdessä koko jutulle. Talutettiin Oona takaisin metsätielle, jossa otettiin toinen yritys. Tällä kertaa kotiinpäin käännyttäessä Oona lähti jo ennen kuin ehdin istua pulkkaan, mutta onneksi Merika ja Jenni saivat ponin kiinni. Kolmas yritys päättyi siihen, että Oona hyppäsi Jennin "läpi" ja rynnisti vapaana tallille. Sen jälkeen Jenni viritti tien päähän portin puunoksasta ja riimunnarusta ja karkailut loppuivat siihen. Jokainen sai pulkkailla Onzkulla vuorollaan ja poni oli jo paljon fiksumpi kun ei enää jaksanut turhia karkailla :)



Oona, Jenni ja kaatunut pulkka :D
Kun oltiin selvitty hengissä aivottomasta ponirallista, siirryttiin lämmitettyyn varustehuoneeseen syömään eväitä. Edellisenä päivänä leivotut laskiaispullat ja lämmin kaakao oli nam nam :)
 


 
PS. Kaikki Hööksistä tilaamani tavarat olivat sopivia! Jopa jättiputsit menivät ihan ok, kun laitoin ne pienempien päälle ja lyhensin vähän tarroja :D

21 kommenttia:

  1. Kiva postaus<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  2. tosi hienoja talvikuvia...ei kai oonaa sattunu toi Loben juttu?XD hienoja lentämiskuvia hankeen ja niit ratsatuskuvii!
    tää on kiva ja hyvä blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ja tuohan on se Vimpulan varsa, ei Oona, mutta ei sitä sattunut :)

      Poista
  3. Tosi kivoja kuvia ja videoita jälleen! ;)
    Baanailu ja pulkkis on parhautta!

    VastaaPoista
  4. Ihan älyttömän kivoja kuvia ja videoita! :D

    VastaaPoista
  5. Oii söpö Oona tuossa alussa ♥ Mutta hienoja tilanne kuvia (: Luin aluksi että tossa otsikossa luki villi laiskiais sunnuntai :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pelkäsin kyllä koko ajan että kirjoitan johonkin vahingossa laiskiaissunnuntai :D

      Poista
  6. oho ei se ollukkaa oona...kiva postaus!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, vaikkei tämä videopostaus ollutkaan! :)

      Poista
  8. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=3891499&t=3891499
    joku on linkannu teiän blogin ja kertoo et toi on epänormii kaatuu hevosella :o?!??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasin kanssa! Nauran täällä maha kippurassa, mutta mielipiteensä kullakin :D

      Poista
  9. Ihana postaus, lisää näitä! :DD
    Onneks ei kellekkää tapahtunu mitää vakavaa :D

    VastaaPoista