maanantai 30. syyskuuta 2013

Match show ja ponihiitit: lihavuuden kompastuskivi

Eilen sunnuntaina oli siis Kouvolassa match show ja ponihiitit, joihin osallistuttiin Oonan kanssa! Aamulla lähtö kotoa myöhästyi hieman ja tietenkin Oona oli todella likainen nukuttuaan yön laitumella (mutalätäkössä). Saatiin kuitenkin Oona putsattua, lastattua ja tavarat ahdettua autoon ja päästiin juuri sopivaan aikaan lähtemään kohti Kouvolaa.


Kun saavuttiin, meidän vuoro näyttelykehässä oli aika pian. Oona käyttäytyi tosi hyvin (mitä nyt oli vähän hankala välillä asettaa seisomaan jalat hyvässä asennossa, kun ponin ajatukset olivat ties missä). Tällä kertaa Oona ei onneksi pysähtynyt tarpeilleen kesken kehän, kuten viimeksi..! Käynti meni hyvin, vaikka Oona kovasti himoitsikin merkkeinä olevia kukka-asetelmia ja ravissa tilaa oli kerrankin riittävästi ottaa kovaa ravia ja näyttää siten Oonan parhaita puolia. Valitettavasti meidän parina oli ihan tajuttoman upea connemara, joten tuomari päätyi seuraavaan: "Molemmat näistä poneista ovat todella hienoja ja hyviä rotunsa edustajia, mutta valitettavasti tämä shettis on liian lihavassa kunnossa eikä siksi edusta itseään kunnolla." Siispä ykköspalkinto meni meidän parille ja Oona sai ensimmäistä kertaa ikinä kakkospalkinnon! Liian lihava, samaa luki arvostelupaperissakin... Jouduttiin sitten odottelemaan aika kauan kakkoskehää, josta ei sitten kuitenkaan päästy BIS-kehään edes erikoispalkinnoille. Harmitti kyllä aika paljon, mutta sentään tuo kakkospalkinnon ruusuke oli hieno! :)


Kummasti oli tuomarin mielipide muuttunut Oonasta kuukauden aikana. 1.9. kun meillä oli edelliset mätsärit, sama tuomari palkitsi Oonan ykkösellä ja sijoitti sen luokan kolmanneksi. Nyt ei sitten saatu muuta kuin kakkospalkinto..


Noo, vielä huonon puoleisesti menneiden näyttelyiden jälkeen oli toivoa menestyksestä, kun oli vuorossa ponihiitit! Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Oonalle uutta lämmitystyyliä, johon kuului pitkät alkukäynnit, yksi laukkapätkä ja lämmitys tapahtui kokonaan radan ulkopuolella, joten ei käyty radalla verkkaamassa ollenkaan. Verkassa Oona tuntui todella hyvältä! Vaikka se ei taaskaan suostunut nostamaan laukkaa kärryiltä, meni se todella kovaa ravia. Silloinkin kun vauhti tuntui aika kovalta, sain pienellä imuttelulla Oonasta helposti vieläkin enemmän vauhtia irti! Hyvillä mielin lopetin verkan katoksella seisottamiseen ja siirryin odottelemaan meidän lähtöä.


Meidän lähtö oli hieman etuajassa, mutta onneksi Oona ehti hyvin palautua verkan jäljiltä ennen starttia. Volttaus meni meidän osalta ihan hyvin, vaikkakin pitkä voltti oli aika hankala hahmottaa 80m pakilla, kun sitä ei joko oltu merkitty ollenkaan tai sitten olin niin puusilmä, etten vaan nähnyt sitä! Yhden kerran lähtö palautettiin, kun joku ylitti lähtölinjan liian aikaisessa, mutta toisella kerralla päästiin jo matkaan. Oona tuntui ihan hyvältä, vaikka vauhti tuntuikin todella hitaalta, kun ei tavoitettu kärjessä juoksevia paaluponeja. Sisärata oli aika töyssyinen, joten omaa tyhmyyttäni ohjasin Oonan juoksemaan toista rataa pitkin, jolloin meidän takaa lähtenyt poni pääsi helposti meidän ohi sisäkautta :D Älä tee näin raveissa!


Vasta puolen kierroksen jälkeen oltiin tavoitettu hitaimmat kärkiponit ja muistaakseni viimeisessä kaarteessa ohitettiin yksi poni. Maaliin tultiin siis neljänsinä viidestä ponista! Oona juoksi koko matkan tosi puhtaasti, eikä yrittänytkään laukata, mutta vauhdista en osannut sanoa mitään. Toivoin, että oltaisiin menty ennätyksen pintaan, mutta mitä vielä.. Meidän aika oli vain 3.26,5, eli lähes 7 sekuntia ennätystä hitaampi! En sitten osaa tuon ajan perusteella sanoa yhtään, oliko uusi lämmitystapa edellistä parempi!


Nyt pitäisi kuitenkin keksiä jotakin, millä tuon ponin saisi juoksemaan edes tuota ennätystään, tai ei yksinkertaisesti tulla koskaan enää pärjäämään raveissa.. Ainakin tuo hervoton läskimaha pitää nyt saada pois! Onneksi hevosilla alkaa nyt tallikausi, joten Oonan ruokiakin on helpompi säännöstellä. Siltä täytyy nyt ottaa ihan kaikki ylimääräinen pois, antaa vain minimimäärä heinää päivässä ja ajaa kunnon hikilenkkejä. Jos vaan tietäisi sen toimivan, mutta kun ei se ole tähänkään asti auttanut...

Mutta en siis osaa nyt oikein päättää, olisinko tyytyväinen vai pettynyt näiden "tuplakisojen" tuloksiin. Toisaalta kaikki meni hyvin ja Oona oli hieno, mutta toisaalta ei pärjätty ollenkaan. Pidetään peukkuja, että tällä kertaa tuo laihdutusprojekti oikeasti onnistuisi ja tulevaisuudessa kisatulokset olisivat vähän hohdokkaampia! :)

Ponirallia laitumella


Lauantaina oli ohjelmassa Oonan puunausta seuraavan päivän näyttelyitä varten. Pörröisen ponin puhdistaminen kaikista irtokarvoista, pölystä ja kuivuneesta mudasta oli aikamoinen urakka, varsinkin kun tähän aikaan vuodesta ei kehtaa enää pestä ponia, sillä öisin lämpötila käy jo ihan lähellä nollaa, eikä se päivisinkään paljoa siitä nouse..


Oona terrorisoi harjaämpäriä heti kun silmä välttää!
Loppujen lopuksi, kun poni oli jotakuinkin siisti, laskin sen takaisin laitumelle ihmettelemään puunaushetken aikana tallille muuttanutta uutta hevosta. Alkuun Oonaa ei kovinkaan kiinnostanut uusi tulokas, vaan enemmänkin oma rakas heinäkasa, mutta noin puolen tunnin päästä koko hevoslauma yhtäkkiä sekosi. Hain juuri Tauskia laitumelta, kun Oona laukkasi laitumen toisesta päästä Tauskin perään portille. Kohta Ykä kopsutteli perässä ja molemmat jäivät tuijottamaan portin eteen. Sitten ne kääntyivät salamannopeasti ympäri ja karauttivat kiitolaukalla takaisin toiseen päähän laidunta! Oona innostui juoksemisesta ihan toden teolla, - ja uskokaa tai älkää - se taisi juosta kaikista hevosista eniten! :D

torstai 26. syyskuuta 2013

Kisoihin!

Vasta pari postausta sitten kerroin, kuinka on oikeastaan mukavaa jäädä Oonan kanssa lomailemaan ja unohtaa treenit ja kilpaileminen. Nooh, kestipä tuokin päätös kauan, sillä huomasin Kouvolassa järjestettävän tämän viikon sunnuntaina ensin mätsärit ja sitten ponihiitit. Sain onneksi iskän suostuteltua kuskiksi, joten suuntaamme sunnuntaina "tuplakisoihin" (vaikka hiittejä nyt tuskin voi kisoiksi kutsua)! :)

Viime päivinä lämmin syksyinen sää on muuttunut inhottavaksi vesisateeksi, tuuleksi ja jopa räntäsateeksi! Esimerkiksi eilinen tallireissu skootterilla ajaen oli ihan kamalaa, kun ensimmäisen kilometrin jälkeen en enää tuntenut sormiani ja matkaa oli vielä 15km jäljellä.. Oona sen sijaan oli tosi kiva eilen, kun käytiin ajamassa noin viiden kilometrin lenkki. Käytiin yhdellä suoralla ottamassa pari kovaa pätkää (valmistelen Oonan hiiteille samalla tavalla kuin raveihinkin), ja yritin myös saada Oonan nostamaan laukan kärryiltä, mutta jostakin syystä se ei tällä kertaa onnistunut, vaan poni painoi menemään hirmusta kiitoravia. Mutta eipä mitään, vertyihän se niinkin :D

Uudempien kuvien puutteessa (ja jotain oli pakko laittaa! :D)

Lenkin puolessa välissä nähtiin pellolla iso lauma joutsenia, joita Oona ei viitsinyt vilkaistakaan. Tyypillistä Oonaa.. Sen sijaan lenkin varrella pihassa haukkuvat koirat aiheuttivat pienen sivuloikan, vaikka Oona onkin tottunut koiriin ja niiden haukkumiseen varsin hyvin. Oona ei vaan suostu pelkäämään mitään minkä voisi kuvitella pelottavaksi, kuten esimerkiksi rekkoja tai moottoripyöriä tai isoa joukkoa siivillään lepattelevia joutsenia. Sen sijaan kymmeniä kertoja ohitettu puro, näkymätön puskamörkö tai tielle kaatunut maitohorsma saattaa olla tosi pelottava. Silloin Oona yleensä suorittaa tyypillisen väistöliikkeensä; täydestä ravista salamannopeudella seis, loikka sivulle ja matka jatkuu. Välillä kuski ei ehdi tajuta mitään!

No mutta näillä epämääräisillä kuulumisilla jatketaan taas eteenpäin, kunnes viimeistään kisoista tulee jotakin postaamisen aihetta. Ja toivotaan, että lämmin syksy tulisi vielä takaisin!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ipanapa ja pulla lenkillä

Ryhmä rämä: Bella, Oona, minä ja kameran takana Merika
Tahtoo mukaan kärryihin
Tää on tyylsäää! t. Bella

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lihavampi keppihevonen

 
Eilen Oona oli taas ratsun roolissa, kun pikkusiskoni Noora ja Petra kävivät ratsastamassa sillä. Petra (kohta 4v) ratsasti talutuksessa ensimmäistä kertaa niin, ettei kukaan pitänyt kiinni! Aika taitava, tulevaisuuden kilparatsastaja :) Tosin onhan sitä tullut keppihevosilla harjoiteltua niin paljon, ettei ihmekään kun noin hyvin onnistuu Oonan kanssa! Onhan se Oonakin vähän sellanen lihavampi keppihevonen :D
 
 
Petran jälkeen oli Nooran vuoro ratsastaa Oonalla, ja mentiinkin vaihtelun vuoksi laitumella. Noora teki käynti-ravi -siirtymisiä, sekä yritti ravi-pysähdys-ravi -tehtävää, joka onnistui jotenkuten, mutta kuitenkin käyntiaskeleen kautta. Oona oli yllättävän kiltti!
 
 
Laitumelta siirryttiin kentälle kokeilemaan laukkaa, ihan vaan sen varalta ettei Oona ala ilkeilemään pellolla laukassa, kuten sillä on tapana.. Kentällä laukka meni hyvin, mutta vaikeutin tehtävää hieman määräämällä Nooran ja Oonan laukkaamaan keskiympyrällä. Oonalle laukka on vielä aika vaikeaa, sillä noin kerran viikkoon ratsastus ja muutama laukannosto ei juurikaan laukkaamiseen vaadittavia lihaksia kehitä. Sen takia Oonan laukka on aikalailla ylöspäin eikä eteenpäin kulkevaa, ja siksi laukan säilyttäminen ympyrällä on aika vaativaa. Onneksi kentältä on lanattu hiekkaa pois, joten se ei enää upota Oonallekaan liikaa ja laukkaaminen on helpompaa :)
 
 
Laukkaympyrä onnistui aika hyvin, vaikka Oona ei kertaakaan ihan kokonaan laukassa saanutkaan sitä tultua, mutta Noora sai nostettua laukan aina tosi hyvin kun se tippui raville kesken ympyrän. Joku kerta se ympyrä vielä onnistuu! :)
 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Oona on kullanmuru

Ravikyyti jäi nyt saamatta, joten ensi viikonlopun raveihin ei olla menossa. Mutta ei haittaa, Oonan kanssa on mukava välillä laskea ihan kokonaan vapaalle ja unohtaa tyhmä treeni! :D Tänään otettiin rennosti maastakäsittelyn merkeissä, ja Oona oikein loisti söpöydellään ja hienolla käytöksellään. On aina hauska huomata, miten hyvin Oona on oppinut näiden vuosien aikana ymmärtämään minua ja tottelemaan melkein ajatuksesta :) Ihanasti tuo poni osaa piristää päivää, sen tarvitsee vain olla oma suloinen itsensä!


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikkokatsaus

Siitä on taas hirmu pitkä aika, kun viimeksi postailin kunnon kuulumisia! Ei sillä että meille olisi mitään tällä aikaa tapahtunutkaan, mutta silti harmittaa kun en ole ehtinyt postaamaan edes näistä tavallisista päivistä! Joten aloitetaanpa taas muistelemalla viikon takaisia tapahtumia...
 
Viime tiistaina käytiin Pojun, Nooran, Oonan ja Merikan kanssa pellolla. Minä ratsastin Pojulla (josta oli kuvia edellisessä postauksessa), Noora ratsasti Oonalla ja Merika oli kuvaamassa. Oona oli Nooralla tosi energinen ja laukkasi vähän turhankin reippaasti! Yhdellä laukkapätkällä Oona heitti taas Nooran selästä, tällä kertaa tosin aika rajusti.. Pelkään vaan, että viime syksyinen toistuu ja Oonasta tulee yhtä kamala kuin silloin..! Toivottavasti poni kuitenkin tajuaisi käyttäytyä ratsastaessa, sillä pelkkä yksipuoleinen kärry-liikutus voi käydä syksyn myötä aika tylsäksi!
 

 

 
Muista kuluneen viikon päivistä ei olekaan mitään kuvia, joten en muista mitä ollaan tehty. Oonan kanssa ollaan ainakin ajettu joitakin lenkkejä, mutta en muista ihan tarkkaan :D Eilen lauantaina Oonan kanssa oli ohjelmassa seuraa johtajaa -leikkiä, jota poni ennen rakasti, mutta jostakin syystä se ei enää innosta! Oona vaan hölkytteli laiskasti perässä, vaikka minä pingoin pitkin kenttää sen minkä jaloistani pääsin (eli aika hitaasti itsekin :D). Kun Oonaa ei kerran leikkiminen kiinnostanut, joutui se rangastukseksi liinaan juoksutettavaksi! Rangaistus se on siksi, että me kumpikin vihataan juoksutusta. Oona on vaan niin älyttömän laiska liinassa (ja irtona myöskin), että siinä menee hermot heti kun pitäisi mennä käyntiä kovempaa. No, kun Oonaa ajaa eteenpäin riittävällä apinan raivolla, juoksee se ainakin puoli kierrosta ennen kuin sammuu taas!
 
Seuraa johtajassa namit kyllä maistuu, mutta muu ei sitten kiinnostakaan :D
 
Lauantaina ratsastin lisäksi Lobella, mutta se nyt meni niin kamalasti, että siitä ei ole mitään sanottavaa :D
 
 
Tänään mentiin heti aamusta tallille, jotta ehdin ratsastaa Pojulla vielä viimeisen kerran ennen sen muuttoa. Aamu oli ihanan sumuinen, mutta valitettavasti se ehti hälvetä lähes kokonaan mopomatkan aikana :( Olisin halunnut hienoja sumu-kuvia, mutta ehkä joskus toiste sitten!
 
Kun olin ratsastanut Pojulla, käytiin Merikan kanssa ajamassa Oonalla. Mentiin taas aika lyhyt lenkki, jotain 4 km. Oona oli ihan normaali, laiska mutta samalla aika reipas, joten en osaa selittää siitä lenkistä enempää. Enkä oikein muistakaan. Huono muisti tai jotain?
 
Kun Poju nyt lähti, otettiin laitumelta väliaita pois, jotta hevoset saivat koko laitumen käyttöönsä. Aikaisemmin Poju ja Bella olivat toisella puolella, ja Oona, Lobe, Tauski ja Ykä toisella. Kun laskin Oonan lenkin jälkeen suurennetulle laitumelle, se ei ollut huomaavinaankaan mitään, vaikka olin käskenyt Merikan valmiiksi laitumelle kuvaamaan, jos Oona juoksisi. Mutta juuri kun oltiin lähdössä kotiin, kuului laitumelta hirmuista kavioiden kopsetta, ja kun menin katsomaan, Oona laukkasi siellä pitkin laidunta tukka putkella! Se nakkeli isoja pukkeja, piehtaroi, otti kiitolaukkaspurtteja, pukitteli vielä vähän lisää (ja nappasi välillä syömistä, tietenkin). Kun vihdoin tajusin mennä kuvaamaan, Oona heitti enää yhden pukin ja rauhoittui sitten välittömästi syömään. Tyypillistä!
 
Oona ottaa aurinkoa!
Ollaan muuten Merikan kanssa tehty tallille lisää puomeja! Sahattiin ja maalattiin heinäseipäistä nämä upeat mestariteokset, joten nyt kelpaa hypätä taas kunnolla. Tai Merikan ja Loben kelpaa, ja Oonankin irtona, sillä minähän en nyt enää pääse hyppäämään (ei kyllä haittaa, sen verran huonosti meni Pojun kanssa lauantaina :D). Nyt nuo kaksi puomia ovat sopivasti sävysävyyn Oonan sekä Loben lilojen varusteiden kanssa :D
 
 
 Ja sitten vielä loppuun Oonan tänäinen rakennekuva. Tämähän on siis elokuun rakennekuva, tällä kertaa vain todella myöhässä syyskuun puolivälissä :D Onko tuosta taaskaan mitään muuta sanottavaa kuin läski..?
 
15.9.2013
Heinäkuun rakennekuva 7.8.2013

Hei hei Villinalle

Poju muutti tänään uudelle tallille. Haikein mielin jään Pojua ikävöimään, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin uudella tallilla! :) Pojun muuton kunniaksi nyt paljon kuvia viimeisistä ratsastuskerroistamme, tiistailta peltorallia, lauantailta esteitä ja sunnuntai-aamulta viimeinen ratsastus aamukasteesta kimmeltävällä laitumella!

"Kato nyt kui oon hieno!"
Tyyli kohdillaan :D
Merika näyttää miten hommat hoidetaan, part 1
Merika näyttää miten hommat hoidetaan, part 2 :D
Loppuverkat tehtiin ilman varusteita :)
Onnistunut poseeraus!
 

 
Hei hei Villinalle Puh! ♥